A STORM IS COMING.

You went away. Why did you go away? I needed you, and you pissed off.

en tiedä, onko kyse siitä miten mä ite ajattelen vai mitä tääl tapahtuu, mut jotenkin se joka kerta satuttaa enemmän, kun ihmiset puhuu ''parhaista ystävistä'' ja ''kaveriporukoista'' ja muusta. mulla ei oo koskaan ollut juurikaan yhtään ystäviä tai kavereita, ehkä pari jotka mä oikeasti voin laskea semmoisiksi. on mulla ollut ns. ''parhaita ystäviä'', mut sellaisia ihmisiä lukee ystäviks, jotka kuitenkin hylkää sut jossain vaiheessa? jotka kuitenkin tulee puhuun paskaa sun selkäsi takana eikä vaan välitä, ehkä vaan siksi että sä nyt satut oleen vähän erilainen kuin muut. joskus mä haluaisin puhua, mä ihan oikeasti haluaisin, mutten mä uskalla, pysty tai edes viitsi. ketä muka oikeasti nyt kiinnostaisi, kun ei ketään oo aikasemminkaan kiinnostanut? siksi mä piiloudun mun kuoren taakse. mitä väliä sillä on? mähän oon vaan mä, ei mussa oo mitään mistä kannattais välittää, kiinnostua tai ees pitää kiinni. niin, antaa niitten kärsiä, kei...

2014. uusi vuosi, uusi alku, uudet mahdollisuudet. ei ehkä kaikilla. en usko että tästä vuodesta tulee ''mun vuosi'' mut en usko et tästä tulis jotenkin erikoisen huono. neutraali. kunhan kaikki vaan pysyis suunnilleen samana. en uskalla luvata mitään koska tiedän etten kuitenkaan tuu pitään niitä lupauksia. en oo ikinä luvannu uutena vuotena mitään, enkä tule lupaan. tuntuu tekopyhältä. osa musta haluais jo että tulevaisuus ja kaikki sellaset asiat ois jo täällä, mut osa musta haluaa jäädä ikuisiks ajoiks istuun tähä sängylle, tuijottaan valoja jotka luo jonkinlaista lohtua tähän pimeeseen. osa musta haluaa jäähä paikalleen, osa haluaa vaan mennä eteenpäin, ees jotenkin. saa nähä mitä tästä vuodesta tulee. koska on jo keskiviikon puolella meinaa se sitä että huomenna on taas koulua. no, on hyvä tuudittautua ajatukseen että ei oo kun kaks päivää ennen viikonloppua ja seuraaval viikol vaan 4 päivää. no, en tiedä. sinänsä mä en tykkää jäädä tänne pimeeseen...

viime kerralla, mikäli nyt oikein muistan, mä taisin puhua siitä, kuinka mun tunteet alkaa jotenkin lakastua, enkös. kuluneen viikon aikana en oo hirveesti jaksanu ees kiinnittää huomiota siihen miltä musta tuntuu, paitsi tietty niinä hetkinä, kun ahistaa ja tuntuu vaikeelta. musta ois kuulkaa oikeasti todella kiva syytellä muita ihmisiä, mut mä en halua lähtee siihen peliin koska mä tiedän itse aiheuttaneeni ainakin osan tästä koko hommasta. en tosin sitä, että ihmiset tuntuu aina jättävän mut sillon, kun mulla on vaikeeta. vaikka mä miten koittasin sitä laimennella, niin on mun pakko myöntää, että mä elän luultavasti elämäni hankalinta aikaa juuri nyt. mä käyn läpi asioita, joita vaan ei pysty ymmärtään, ellei oo ite kokenut samaa tai koe paraikaa. siksi mä en haluakaan kuulla mitään 'mä ymmärrän kyllä'-juttuja jos mä sattuisin avautuun, koska se on täyttä paskaa ja mä tiedän sen. mitä järkeä siinä ees on, hokea et joo mä ymmärrän kyllä vaikka vitut sitä mitään oikees...

mä en yksinkertaisesti ymmärrä, miksi mä olen kykenemätön sanomaan tiettyjä asioita ääneen tai puhuun niistä. enkä mä tajua, miksen mä tunne enää sympatiaa tai empatiaa yhtään ketään kohtaan. musta tuntuu että mun kaikki tunteet muita kohtaan on yleisestikin kuolemassa. en mä tiedä miksi tai mikä sen on aiheuttanu/mikä sitä aiheuttaa. en mä vaan tiedä mikä mua syö sisältä, mut mä en kestä ikuisesti. tähän vaiheeseen mä olen tottunut pitämään yllä julkisivua, hymyä, jonka taakse ei voi nähä ellei sitten tunne mua. mä tunnun olevan jotenkin kyvytön oleen myötätuntonen tai tuntee iloa tai surua muitten puolesta. ei se ehkä oo sitä etteikö mua kiinnostais, koska on oikeesti ihmisiä joista mä haluan välittää ja joita mä haluan tukea, mut tosiasia on se, et miten mä muka voin ketään tukea ja miten mä muka voin kenestäkään välittää, jos mä en pysty tuntemaan niitä kohtaan juurikaan mitään? joissain tilanteissa on ehkä väärin sanoa, että mua sattuu hirveästi. mä olen vaan... tyhjä, niin, ...

Sunset, I close my eyes I pretend everything's alright Drowning in anger from all these lies I can't pretend everything's alright Please don't let me fall forever Can you tell me it's over? There's a hate inside of me like some kind of master I tried to save you, but I can't find the answer I'm holding onto you, I'll never let go I need you with me as I enter the shadows Caught in the darkness, I go blind But can you help me find my way out? Nobody hears me, I suffer the silence Can you tell me it's over now? There's a hate inside of me like some kind of master I tried to save you, but I can't find the answer I'm holding onto you, I'll never let go I need you with me as I enter the shadows I'm holding onto you, I'm holding onto you There's a hate inside of me like some kind of master I tried to save you, but I can't find the answer I'm holdin...

ei väliä mitä mä teen, se ei koskaan riitä. mä en koskaan riitä. mä en koskaan tuu olemaan tarpeeks hyvä kenellekkään. vaikka mä sanoisin, ihan kelle tahansa, että mä kyllä kuuntelen ja tuen, mutta jälkeen päin mä kuulen kaikkea muuta, ei mulla oo ketään kuka kuuntelis tai tukis-juttua. niin. mä tiedän kyllä, etten mä riitä enkä ole tarpeeks hyvä yhtään mihinkään enkä yhtään kenellekkään. ehkä karu tosiasia on vaan se, että kaikki tarvitsee ja ansaitsee jotain yksinkertaisesti parempaa ko minä. ja kyllä mä ymmärrän. jos en olis mä en mäkään kai musta sen erityisemmin välittäis. niin. kai mulla sitten on joku jakomielitauti, sillä välillä, kun ihmiset sanoo ettei ne pysty luottaan kehenkään, mä haluaisin vaan sanoa että vittu tukkikaa turpanne ja älkää ryssikö asioitanne, mutta toisaalta mä ymmärrän kyllä, en mäkään kehenkään luota. ei ole rakkautta ilman luottamusta, eihän? sitten mussa kai ei yksinkertaisesti oo enää mitään jäljellä. mä en tiedä, mitä ihmiset näkee kun ne kats...