Wasting my young years

ulkona tuulee ja siel on aika pimiää. nyt ei taia sataa. toivon vaan ettei sähköt katkia niinkö päivällä kävi... ai, onks tää päälä? niin, hei vaan kaikille ! ajattelin tässä, ennenkö menen takaisin tubeen vielä hetkeksi lahnaan, tulla vähän puhuun asiasta, joka ei välttämättä merkitse kenellekään oikiasti mitään, mut joka on mulle itelleni aika tärkeä ja tavallaan herkkäkin kohta. ai mikäkö se sit on? no, pituus tietysti!

mua kiusattiin koko ala-asteen ajan siksi, koska mä olin aina lyhyempi ku muut. ja olen mä vieläkin. täytän noin kuukauden päästä 17 ja pituutta löytyy noin 151 senttiä. mun pituuskasvu loppu kunnolla varmaan sillon ku mä olin 14, sen jälkeen mä olen tässä melkein kolmessa vuodessa kasvanu noin sentin ja rapiat päälle. monet sanoo että 'kyllähän sä sit vielä kasvat', mut ei se oikein lohduta. lekurit rupes nyt kiinnostuun siitä miks mun pituuskasvu lopahti niin aikasin, joten mä kävin tossa pari viikkoa sitten verikokeessa, josta ne sit tutkii, että puuttuukohan multa mahollisesti jotain kromosomeja tai jotain muuta, mikä selittäis tän asian. mua hieman vituttaa se, että niitä kinostaa se nyt, kun ei sille enää mitään voi tehdä. ja miks nyt, kun mä oon itekin rupiamassa tottuun siihen?

monet sanoo kaikkee, että ei pituudella oo väliä (eihän sillä olekaan, tiedän...) ja että mun ei pitäis ajatella sitä. se on vaan vähän hankalaa, kun sua on kiusattu monta vuotta jostain, mihin sä et koskaan voi ite vaikuttaa. sen takia mä olen aina ollut epävarma itsestäni ja se on mulle sellanen herkkä kohta. jos ulkonäköä haukutaan, mua voi hyvin helposti satuttaa sanomalla jotain kamalaa mun pituudesta (tai siis sen puutteesta). se on vähän vaikia myöntää, mut mä en _kestä_ kommentteja mun pituudesta ja ne jää vaivaan mua pitkäks aikaa. mä oon vuosia yrittänyt päästä yli tästä asiasta, mut joku aina ottaa sen esille, enkä mä saa unohtaa sitä. porukatkin sanoo, että anna jo olla, ja kohta ne muistuttaa, että tikkaat on keksitty ja että mä en ole maailman ainoa lyhyt ihminen, joo, sen mä just yritän unohtaa, että kiitos nyt helvetisti kun siitä pitää koko ajan muistuttaa. ja nyt vielä ne vitun lekurit vitun tutkimuksineen ja kysymyksineen. antakaa mun olla minitiitti rauhassa, jooko.

en mä sano kuitenkaan, että se ois täysin huono juttu ja että mä haluaisin kasvaa 20cm pidemmäksi, koska en mä halua. on siinä etujakin, että on lyhyt. ensinnäkin, mä mahdun paikkoihin hyvin ja pääsen yleensä esim. kuvissa eturiviin. mulle sopii vielä vaatteet, jotka ostin sillon ku olin 11 ja voin edelleenkin ostaa joitain vaatteita lastenosastolta. mulla on pienet kädet, joten lasten lapaset ja hanskat käy mulle loistavasti. ne on halvempiakin. mä näytän nuoremmalta kuin olen ja tavallaan se on hyvä, tavallaan kuitenkin huono. enhän mä ole 13 vaikka siltä näyttäsinkin. mut sitä paitsi, tutkimukset toteaa sen että lyhyemmät ihmiset elää pidemään, joten suck it.

yhteenvetona voisin sanoa, että pituus on ollut mulle aina vähän paha kohta, enkä mä oikein tykkää puhua siitä. luultavasti tää jää ainoaks kerraks, kun mä siitä koskaan tulen avautumaan. mä yritän joka päivä hyväksyä sitä, ja vaikka joskus tulee takapakkia, mä olen menossa oikeaan suuntaan, ja mä toivon, että joku päivä mä voin herätä ja huomata, että kappas perkelettä, mähän olen tyytyväinen mun kokooni. sitä päivää odotellessa mä opettelen. ehkä joku päivä mä voin vielä itsekin nauraa tälle asialle. mut valitettavasti se päivä ei ole tänään, ei huomenna eikä vielä ens viikollakaan.

- ronnie