Siirry pääsisältöön

My dream's but a drop of fuel for a nightmare

 Song of the day;;

→ Asian Kung-Fu Generation - Haruka Kanata


踏み込むぜアクセル

駆け引きは無いさ そうだよ

夜をぬける


ねじ込むさ最後に

差し引きゼロさ そうだよ

日々を削る


心をそっと開いてギュっと

引き寄せたら

届くよきっと 伝うよもっと さあ


生き急いで搾り取って

縺れる足 だけど前よりずっとそう 遠くへ

奪い取って掴んだって

君じゃないなら意味は無いのさ

だから もっともっともっと 遥か彼方


踏み込むぜアクセル

駆け引きは無いさ そうだよ

夜をぬける


ねじ込むさ最後に

差し引きゼロさ そうだよ

日々を削る


心をそっと開いてギュっと

引き寄せたら

届くよきっと 伝うよもっと さあ


生き急いで搾り取って

縺れる足 だけど前よりずっとそう 遠くへ

奪い取って掴んだって

君じゃないなら意味は無いのさ

だから 遥か彼方


偽る事に慣れた君の世界を

塗り潰すのさ 白く

白く

--

En tykkää siitä, miten arvaamattomia mun tunne- ja olotilat nykyään on. Tai tavallaan onhan ne olleet jo tosi pitkään semmosia, mutta tuntuu koko ajan, että tää vaan pahenee tästä. Ihan niinko se mun sisällä oleva maaginen kuppi alkais pikku hiljaa läikkyä yli. Pahinta tässä on se, että oon kotona, joten mun on vähän pakko yrittää pitää itteni ns. normaalina eikä antautua ahdistukselle tai muille tunteenpurkauksille. Aina se ei onnistu ja se ärsyttää, koska silloin mä haluaisin selittää porukoille, etten mä vaan mökötä silloin kun mua ahdistaa niin paljon etten saa henkeä tai ota välillä asioita itteeni sen takia koska mä olen jotenkin kusipää vaan sen takia että en voi sille mitään. Samalla alan tajuta, etten mä ole saanut koskaan kokea sellaista lohtua, jota olisin tarvinnut. Ei mua ole kukaan ikinä rauhoitellut ja ollut siinä olkapäänä, jota vasten itkeä. Yksin mä olen saanut itkuni aina itkeä ja tulen varmaan aina itkemään aina siihen asti kunnes katoan. Mua pelottaa, että jossain vaiheessa koti lakkaa tuntumasta kodilta just tämän takia. Ei meillä mistään puhuta. Asiat tuntuu aina erilaisilta, kun mä tulen pidemmän ajan jälkeen käymään kotona, ja välillä musta tuntuu siltä, etten mä enää kuulu tänne millään lailla. Mä häilyn siellä jossain periferiassa, mutta ei muhun kenenkään katse kohdistu enää. En tiedä onko meidän perhe sitten vaan jotenkin kummallinen. Toki meillä näytetään välittämistä teoilla, mutta ei multa porukat ole koskaan kysyneet, että olenko mä kunnossa tai mitä mulle oikeasti kuuluu. En muista onko ne koskaan sanoneet mulle rakastavansa mua. Ne on aina tukeneet mua esimerkiksi koulun ja opiskelujen suhteen, mutta henkisellä tasolla samanlaista tukemista vaan ei ole koskaan oikein ollu. Mutta osaisinko mä edes sanoa mitään, jos ne kerran kysyiskin, että oonko mä ihan ookoo? Vai valehtelisinko mä vaan kaiken olevan ihan kunnossa vaikka mikään ei oo ollu kunnossa kymmeneen vuoteen? Onhan ne varmasti nähny mun arvet, ei ne sokeita ole, mutta ei ne oo koskaan mitään sanoneet niistä. Tänään oli ensimmäinen kerta, kun mua oikeasti ahdisti olla täällä. Tosi paljon. Jokin napsahti ja pahasti. Hetken olin niin vihainen, että tärisin. Henki ei kulkenut ja ahdisti niin paljon, että halusin vaan lakata olemasta. Laitoin oven kiinni ja menin sänkyyn makaamaan, itkin melkein kaks tuntia putkeen. Eka kerta, kun kukaan ei tullu siihen. Jäin yksin pimeeseen makaamaan ja mietin että mitä vittua mä edes teen täällä. En halua olla näin epävakaa mutta en voi sille mitään. Mun kuppi läikkyy yli koko ajan ja mä pelkään sitä hetkeä kun se kaatuu. Tästä tuli taas tämmönen romaani, mut eipä mulla oo muutakaan paikkaa mihin purkaa yhtään mitään. Tää on kans aika sekava, mut suonette sen anteeksi, nimittäin mun ajatukset on aikamoista mössöä tällä hetkellä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Falling on

  Song of the day;; → Sigríður - Interconnectivity -- En kamalasti jaksanu mitään tänään järjestellä koska kädet ja jalat on aivan vitun liian poikki eilisestä, mut laittelin vähän kenkiä vaatehuoneeseen sekä kirjoja, mangaa ja levyjä kirjahyllyyn. Laittelin myös vähän ledvaloja, kun tykkään iltaisin olla muuten pimiässä mut sillein että on muutama tommonen valoketju päällä. Eihän mulla mikään kiire ole, että pitäis kaiken olla heti tiptop-kunnossa. Huomenna fysioterapia heti aamusta ja sen jälkeen käyn kaupassa.

Zombie

  Song of the day;; → TesseracT - Of Mind - Nocturne Climb You're dehydrated Fly Your wings are jaded Cry You're enervated Die For what you believe in Try You've nearly made it Why? You're the plague within my dreams Soaring through an atmosphere of an adequate lack of strength And we're responsible The truth is that it will end here Denial's an impairment of your fear Can we save us from ourselves? Can we save us from ourselves? (This is the saviour and its form) You can break through Wake me up Tell me it's gone False hope sells lies I won't buy We are still one Let's attempt escape Melancholia will feed We'll admit defeat The Vox Populi will cease The air is thickening We are drifting You're the plague within my dreams Soaring through an atmosphere of an adequate lack of strength And we're responsible (And we're responsible) The truth is that it will end here Denial's an impairment of your fear Can we save us from ourselves? Ca...

Swordmaster

Olkoon tämä niitä harvoja kertoja, kun tänne tulen suomeksi jotain selittämään. Mä olen alkanut hieman vierastaa omalla kielelläni blogeihini tai mihinkään muuallekaan netissä kirjoittamista, koska tykkään englannista enemmän, mutta jotenkin nyt vaan tuntuu että tää täytyy tehdä. Kello on 28 yli yksi yöllä, lauantaina 4.10.2014. Lukion eka jakso päätty just. Kokeet meni miten meni. Kemian pääsin just ja just läpi. Biologia ei menny sen paremmin. Äikkä ja enkku meni kiitettävästi, mutta niin ne aina. Vittu, mä luulin, että saisin ees vähän helpotusta tähän jatkuvaan pelkoon ja ahdistukseen rutiinien kautta, mut tää koulu on vaan lisännyt niitä. En tiedä, johtuuko se sit siitä, etten mä yksinkertaisesti oo tarpeeks fiksu, vai siitä, ettei mulla oo ketään. On vaikeeta kattoa kaikkia ihmisiä, nauramassa, hymyilemässä tyttö- ja poikaystäviensä ja kavereidensa kanssa, ja olla vaan yksin niiden keskellä. Mä pidän kyllä omasta seurastani tietyssä määrin, mutta kun se on ainoaa seuraa, jot...