Dark clouds

 Song of the day;;

→ All Them Witches - When God Comes Back

Cut me up, primitive, I'll die like a slave

Riding on the wings of that Jesus snake

Ten thousand souls in your right hand

Never lost ground to no cold-blooded man

Ten thousand souls in your right hand

Juggernaut child in a fragile land

Everything I see is just a part of it

Every word I breathe is just a part of it

I saw her drink from that cup of light

So I know she still exists

Cut me up, primitive, I'll die like a slave

Riding on the wings of that Jesus snake

--

Tänään on ollu aika raskas päivä. Äiti laitto viestiä, että Runtilla oli todettu diabetes. Se kävi lääkärissä eilen, kun se on tässä parin viikon aikana juonu ja pissannu aika paljon enemmän kun normaalisti. Vähän ironista sinänsä, ettei mulla ainakaan käyny mielessäkään, että kyseessä vois olla just diabetes - vaikka itellä sillon 20 vuotta sitten se alko juurikin näin. Toisaalta tuntuu vähän joltain universumin ultimate pränkiltä, kun ollaan monesti porukoitten kanssa vitsailtu, että mä ja Runtti ollaan tietyillä tavoilla aika samanlaisia (eikös omistajat ja lemmikit usein muistuta jotenkin toisiaan?), mut ei nyt ihan näin pitkälle ois tarvinnu mennä. Oon yrittänyt olla rauhallisin mielin (spoiler alert: ei onnistu), koska koirienkin diabetestä voidaan nykyään hoitaa tosi hyvin. Silti se joku tuomioajattelu menee heti päälle ja on koko päivän ollu sellanen outo olo, että tää on nyt lopun alkua. Runtti ei oo kuitenkaan enää nuori. Mutta se on muuten terve ja hyvässä kunnossa ja mä tiedän, että porukat pitää siitä hyvää huolta (se saa huomenna hoito-ohjeet). Silti mä haluaisin vaan halata sitä niin paljon just nyt. Tietääköhän se, mikä sillä on? Mä luulen, että se on kyllä aistinnut musta, että mä olen jollain tavalla erilainen kuin muut perheenjäsenet - se on myös aina kohdellut mua vähän eri tavalla, ja äiti on teorisoinu, että se vois johtua siitä, kun mulla on diabetes. Koirat kun on niin eteviä näissä asioissa. Tuntuu jotenkin niin epätodelliselta ajatella, että se, mikä on mun sisällä hajalla, on nyt myös Runtin sisällä hajalla. En tiiä. Ajatukset on ihan sekasin ja oon itkenyt ihan liikaa. Pelottaa vähän maanantai, kun on sekä sairaanhoitajan aika että fysioterapia ja haluan kyllä päästä puhumaan tästä, mutta pelottaa, etten pysy kasassa. Muuten voin olla vähän emotionally constipated, mutta Runtista puhuminen tuo aina mun tunteet pintaan. Joko mä en voi olla hymyilemättä tai sitten mua alkaa heti itkettää. Tiedän kyllä, että kumpikin on turvallinen henkilö ja että kummassakin paikassa on täysin sallittua antaa tunteiden tulla vapaasti, mutta vaikka mä olen tällainen nykyään kaikelle itkeskelevä, mä itken aina keskenäni, en muiden edessä. Jotenkin ajatus siitä, että olisin niin... haavoittuvainen jonkun toisen edessä, vaikka ne ei vieraita olekaan, on tosi ahistava. En mä osaa olla sellainen. Eniveis, meni nyt vähän sivuraiteille mutta kuitenkin. Pointti on se, että toivottavasti en nää ens yönä mitään hirveän ahistavaa unta aiheeseen liittyen. Ehkä soitan äitille huomenna ja kysyn niistä hoito-ohjeista.