Broken

Song of the day;;

→ John Murphy - Sunshine (Adagio in D Minor)

--

Huomenna on fysioterapia ja sen jälkeen mua odottaa sekä tiskit että kauppareissu. Koko viikon, tai oikiastaan siitä lähtien kun sain kuulla Runtin diabeteksestä, on ollu jotenkin tosi tukahduttava koti-ikävä. Tiiän, että se johtuu Runtista, on jotenkin sellanen pakottava tarve nähä se. Meen tuossa hiihtoloman korvilla pariks viikoks kotia että kyllä se sitten helpottaa. Runtilla oli torstaina (muistaakseni) ollu kontrolli ja hyvin oli menny, vähän sillä on harmaakaihia silmissä mut se on ihan normaalia kun se on kuitenkin jo iäkäs ja sit kun sillä on vielä tuo diabetes nyt. Kuukauden päästä sille tehdään verensokeriseuranta kotona. Oon tehnyt paljon listoja tällä viikolla. Se jotenkin rauhottaa. Oon aina tykänny niitten tekemisestä (kysykää vaikka mun porukoilta), mut en oo jostain syystä tajunnu aiemmin et se jollain tavalla helpottaa ahistusta. Sen lisäks että rustaan pakonomasesti listoja, en voi valita ikinä mitään randomilla vaan mun on pakko alottaa aina ensimmäisestä tai mennä järjestyksessä (esim. vaatteita valitessa en voi ottaa vaan jotain paitaa vaan pakko ottaa se seuraava) ja suihkussa käydessä en voi rueta pesemään ennen kun oon lätränny suihkugeeliä kolme kertaa samassa kuviossa iholle. Miksikö kerroin tästä nyt? En tiiä, tuli vaan mieleen tuosta listahommelista. Katoin muuten tänään taas Rottatouillen. On se kyllä mun ultimaattinen comfort-leffa, ei siinä. Oon kanssa pelannu taas Life Is Strange 2:sta näin kolmen vuoden jälkeen ekaa kertaa ja se emotionaalinen vaikutus mikä sillä pelillä muhun on on aivan käsittämätön...