Song of the day;;
→ Thornhill - Where We Go When We Die
Can you believe that our time ends now?
Just face the fact we all live 'til we drown
You see they made it all for show
Everything you see, everywhere you go
(Paradise?)
Hybrid lungs in an opaque light
Green offset bleeding out the night
We lie still in the way of time
Lacing wings in this paradigm
If I die would you make it work?
What about me isn't enough to you?
Do you dream when I'm asleep?
Take a look at yourself as you drink hypocrisy
Land of the free
I don't want to leave again
Land of the free?
World of the dead
Dead
If I burn, would you let me die?
I just want to know what it feels like
I can't dream, if I can't sleep
Take a look at yourself and tell me what you see
My mind locked up in this shell's decay
Stalker watching the prey today
I'll stay feeling in hell to say
I have something I need to say
You speak of a world I knew before we lost the air
We all know the lie - you let it die
You speak of paradise like it exists forever
They all made you believe but I don't think I want to
Well, what's the point of life if we can't be together?
I need you here with me
I need you to remember
--
Tää biisi oli mun kuunnelluin Spotifyssa viime vuonna, mikä ei yllätä mua yhtään, sillä rakastan tätä biisiä ihan tajuttomasti. Jotenkin se fiilis ja tunnelma mikä mulle tästä tulee on sanoinkuvaamaton. Tänään kävin aamulla lenkillä, ei ollu oikeastaan kovin kylmä, mutta laitoin kyllä enemmän päälle että johtuupi varmaan siitä. Sitten oli se ryhmä. Jotenkin mulla on siellä tosi epämukava olo, vaikkei mua sinänsä ahdistakaan. En oikein osaa selittää sitä, kun en itsekään oo ihan varma, mikä homma. Ehkä se on vielä jotain uutuudenkankeutta ja helpottaa tässä viikkojen edetessä. Huomenna on sitten terapia ja sen jälkeen hyppään bussiin ja suuntaan Tupoksen ABC:lle, jonne porukat tulee. Käydään syömässä ja sitten tullaan mun kämpille. En oo tosiaankaan nyt moneen viikkoon saanu mitään siivoishommeleita tehtyä, mutta ehkä porukat ymmärtää sen, kun selitän niille, miten ollaan kaikissa terapioissa pohdittukin sitä, miten mulla menee aina holtti pois ja elämänhallinta nolliin näin syksyisin. Ja ehkä myös muistan säälipisteiden toivossa mainita, että migreenejäkin on ollu enemmän kun normaalisti. Ei ne ehkä ihan täysin ymmärrä, mutta jonkun verran kuitenkin. Ei sitä itekään oikein tajua sitä masennuksen vakavuutta, ennen kuin havahtuu siihen, ettei oo imuroinut ja tiskannut viikkoihin. Mulla vielä ehkä tähän vaikuttaa ne tosiasiat että 1) vihaan siivoamista muutenkin, joten se on masennuksen syvetessä ns. helpoin asia jättää huomiotta (ja mulla on itseasiassa aika korkea törkytoleranssi, enkä välttämättä koe esim. kuukauden imuroimattomuutta mitenkään ällöttävänä) ja 2) mä olen valitettavasti perusluonteeltanikin jo laiska ja saamaton, mikä ei masennuksen kanssa ole tosiaankaan toimiva yhistelmä, kuten oon tässä vuosien aikana saanut todeta. Tuli tästä avautumisesta mieleen, että pitäisköhän kirjotella joku pidempi postaus tässä lähiaikoina. Tekis ehkä vähän mieli sillein sekavasti selittää kaikkea.
