Siirry pääsisältöön

Immortal

 Song of the day;;

→ Wild Nothing - Partners in Motion


I caught you in the dog house

Drinking coffee with your new wife

How is your new life swiping through headlines?

How do you find the time?

You two look very nice (very nice)


Silver in your eyes

The sinning that's committed

Red and open wide

Of life in the wild


You're looking very nice

You're looking very nice


Now I'm obsessive, walking through keyholes

Fixing picture prints, letting the soil drain

I had a temper, but now I'm delicate

I keep it to myself, I keep it to myself


Silver in your eyes

The sinning that's committed

Red and open wide

Of life in the wild


Partners in motion, beautiful devotion

Take over dream nights to find love

Partners in motion, beautiful devotion

To know you can, you don't have to go

Partners in motion, beautiful devotion

Take on my dream

Partners in motion, beautiful devotion

--

Tuli parin päivän breikki tuossa kun piti käydä pyörähtämässä sairaalassa taasen. Ei ollu sentään ketoasidoosia tällä kertaa, mut sen verran heikoksi meni kunto kun kuivuin ja ketoaineet oli vähän koholla että ambulanssilla päivystyksen kautta pariksi yöksi osastolle. Ottivat siis ihan tarkkailuun sen takia, kun oli heikko vointi. Arvostan sitä kyllä, ettei vaan lykätä päivystyksestä suoraan kotia sillein pärjääppä nyt sitte. Ei tuntunu ihan niin traumaattiselta ko viime syksyn reissut, mut tosiaan nyt ei ollu kyse mistään hengenvaarasta että se ehkä helpottaa asiaa ihan jonkin verran. Ainoa vittumaisuuden multihuipentuma on tässä lopputulemana se, että mun pitää perjantaina käydä jossain helvetin verikokeissa kello 8 aamulla... mikä meinaa siis sitä, että joudun heräämään viimistään 5:30 että kerkiän. Vittu jee. Jos saa asioista valittaa ja niihin kyllästyä, niin kyllä mut on tökitty tässä tän melkein 20 sairastamisvuoden aikana niin täyteen reikiä että ei perkele. Varmaan vertaki otettu niin paljon että siitä sais vaikka kuinka monelle ihmiselle jaettua mikä on itessään jo ironinen asia sanoa ko mä en saa luovuttaa verta. Oon kyllä sillein onnekas, että näiden vuosien aikana oon joutunut sairaalahoitoon varmaan nyt sen 5 kertaa, vaikka joo, viimeset 3 on ollu vuoden sisällä mut whatever. Tiiän nimittäin että on paljon ihmisiä jotka on esim. ketoasidoosissa monta kertaa vuodessa. On se kyllä niin vittumainen kokemus että en suosittele kenellekään. Vaikka mä kuinka itsetuhonen olen niin sillä tavalla mä en halua kuolla. Mutta eniveis. Pointti ja punanen lanka oli ehkä se, että tällasiin asioihin vaan pitää tottua kroonisen sairauden kanssa, etenkin tällaisen kun tämä mun ''''rakas'''' diabeettukseni (hyi vittu, ampukaa mut jos mä ikinä vielä sanon noin). En voi muista sairauksista puhua kun ei mulla ole niistä kokemusta, mutta voin lyödä pääni pantiksi, että jokainen krooninen sairaus on ihan varmasti omalla tavallaan todella vittumainen. Ihmiskeho nyt vaan sattuu olemaan tämmösiä pieniä suunnittelukukkasia täynnä. Aasinsillalla täysin tähän liittymättömään asiaan, mun piti käydä maanantaina palauttamassa nuo entisen kämpän avaimet mutta ylläri pylläri en voinutkaan, joten aattelin huomenna käydä. Olin myös varannu pyykkivuoron tälle päivää kello 14-15, mut olin kotona vasta kahen jälkeen joten se jäi mukavasti välistä, pitää käydä varaamassa uusi ko pyykkiä kertyy muuten aivan vitusti liikaa. Mitähän vielä? En siis tiiä tarkalleen että mikä meni pieleen, veikkaan että oisko joku tauti ollu tulossa tai ollu vähän siinä päällä ko yleensä ne voi sitten ketoaineita laittaa koholle. Verensokerit mulla ei ollu korkialla siinä ja lääkäri totes päivystyksessä että ei ollu ketoasidoosi ja kyllähän mä sen tiesinkin kun ei se siltä tuntunu. Nukuin viime yön aika katkonaisesti kun mun huonekaverina oli keuhkokuumeinen ihminen joka ymmärrettävästi yski aika lujaa välillä, joten luulen että ens yönä saan nukuttua aika hyvin (tai sitten nään vaan jotain kauheita unia taas ja nukun aivan vitun paskasti ja hauskaahan tässä on se että näin viime viikolla unta jossa jouduin koronan takia sairaalaan ja se uni oli ihan perseestä, aivan liian todentuntunen ja tosi ahistava mut liekkö sit ollu joku enneuni). Tuli taas tämmönen kilometrin pitunen selitys mut en jaksanu vääntää omaa postausta. Mut jospa nyt ei sit tällä kertaa oteta kolmen viikon päästä uusiks.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Falling on

  Song of the day;; → Sigríður - Interconnectivity -- En kamalasti jaksanu mitään tänään järjestellä koska kädet ja jalat on aivan vitun liian poikki eilisestä, mut laittelin vähän kenkiä vaatehuoneeseen sekä kirjoja, mangaa ja levyjä kirjahyllyyn. Laittelin myös vähän ledvaloja, kun tykkään iltaisin olla muuten pimiässä mut sillein että on muutama tommonen valoketju päällä. Eihän mulla mikään kiire ole, että pitäis kaiken olla heti tiptop-kunnossa. Huomenna fysioterapia heti aamusta ja sen jälkeen käyn kaupassa.

Zombie

  Song of the day;; → TesseracT - Of Mind - Nocturne Climb You're dehydrated Fly Your wings are jaded Cry You're enervated Die For what you believe in Try You've nearly made it Why? You're the plague within my dreams Soaring through an atmosphere of an adequate lack of strength And we're responsible The truth is that it will end here Denial's an impairment of your fear Can we save us from ourselves? Can we save us from ourselves? (This is the saviour and its form) You can break through Wake me up Tell me it's gone False hope sells lies I won't buy We are still one Let's attempt escape Melancholia will feed We'll admit defeat The Vox Populi will cease The air is thickening We are drifting You're the plague within my dreams Soaring through an atmosphere of an adequate lack of strength And we're responsible (And we're responsible) The truth is that it will end here Denial's an impairment of your fear Can we save us from ourselves? Ca...

Swordmaster

Olkoon tämä niitä harvoja kertoja, kun tänne tulen suomeksi jotain selittämään. Mä olen alkanut hieman vierastaa omalla kielelläni blogeihini tai mihinkään muuallekaan netissä kirjoittamista, koska tykkään englannista enemmän, mutta jotenkin nyt vaan tuntuu että tää täytyy tehdä. Kello on 28 yli yksi yöllä, lauantaina 4.10.2014. Lukion eka jakso päätty just. Kokeet meni miten meni. Kemian pääsin just ja just läpi. Biologia ei menny sen paremmin. Äikkä ja enkku meni kiitettävästi, mutta niin ne aina. Vittu, mä luulin, että saisin ees vähän helpotusta tähän jatkuvaan pelkoon ja ahdistukseen rutiinien kautta, mut tää koulu on vaan lisännyt niitä. En tiedä, johtuuko se sit siitä, etten mä yksinkertaisesti oo tarpeeks fiksu, vai siitä, ettei mulla oo ketään. On vaikeeta kattoa kaikkia ihmisiä, nauramassa, hymyilemässä tyttö- ja poikaystäviensä ja kavereidensa kanssa, ja olla vaan yksin niiden keskellä. Mä pidän kyllä omasta seurastani tietyssä määrin, mutta kun se on ainoaa seuraa, jot...