Siirry pääsisältöön

lost in the stereo sound


tänään mä haluan... no, en tiedä, voisko sitä kutsua mikskään muuksi kuin selittämiseks, mut kutsutaan sitä nyt niinkin sivistyneellä sanalla kuin avautuminen. niin, mä en tykkää puhua tunteistani tai mistään muustakaan semmosesta, mut jotenkin munkin on saatana päästettävä ne ulos, ja mun keinoni on kirjottaminen. ainakin yleensä. muista keinoista ei puhuta.

asiat alkaa käydä vaikeiks. henkisesti ainakin, ahistaa päivä päivältä enemmän, mä tiedän kyllä että mun on pakko itsekin tehdä jossain vaiheessa jotain. ei ehkä ihan vielä, mutta pian kuitenkin. ehkä mä vain vielä odotan sitä ns. oikeeta hetkeä, mut minut tuntien, en tiedä tuleeko sellaista ees koskaan. toivon tosissani, että tulee, ja että mä saan revittyä jonkinlaisia sanoja suustani, että mä saisin oloni helpottumaan edes vähän. mulla on kyllä jonkinlainen toimintasuunnitelma, on vaan ajan kysymys millon pistän sen käytäntöön. mut hetken aikaa mun on kestettävä. mä olen kestänyt vuosia, mä kestän vielä hetken.

mä vihaan jossittelua, mut silti mä en voi olla miettimättä kaikkea paskaa, mitä jos en tuntiskaan näin, mitä jos oisinkin tyytyväinen itteeni, mitä jos en oliskaan enää täällä. me kaikki tiedetään kyllä, mikä se worst case scenario oikein on, enkä mä nyt halua puhua siitä. se on niin... lopullinen asia, enkä mä todellakaan halua että mun matkani päättyy tähän. mulla on unelmia joita mä haluan saavuttaa. niin, ehkä ne nyt tuntuu liian kaukaisilta, 'äh ei täs oo mitään järkee, vois vaan lähtee pois', enkä mä kiellä sitä, et välillä toivoisin nukahtavani enkä heräis enää koskaan uudelleen. lopullinen hiljaisuus koittaa kyllä kaikille aikanaan, miksi mä jouduttaisin omaani? no hyvä on, tiedän kyllä miksi, mutta ehkä ei kiirehditä niin pitkälle.

ei kai kukaan koskaan väittänytkään että elämä olis helppoa, enkä mä kai sitä koskaan olisi uskonutkaan, jos olisi väittänyt. mä olen realisti. asiat on niin kuin on ja that's fucking it. mutta tässä mä olen ja menen. mä tiedän enemmän kuin te luulette mun tietävän. mut ei kai kukaan koskaan sanonut, että tää olis helppoa.

I don't mind, falling to pieces
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Falling on

  Song of the day;; → Sigríður - Interconnectivity -- En kamalasti jaksanu mitään tänään järjestellä koska kädet ja jalat on aivan vitun liian poikki eilisestä, mut laittelin vähän kenkiä vaatehuoneeseen sekä kirjoja, mangaa ja levyjä kirjahyllyyn. Laittelin myös vähän ledvaloja, kun tykkään iltaisin olla muuten pimiässä mut sillein että on muutama tommonen valoketju päällä. Eihän mulla mikään kiire ole, että pitäis kaiken olla heti tiptop-kunnossa. Huomenna fysioterapia heti aamusta ja sen jälkeen käyn kaupassa.
Lähetä kommentti
Lue lisää

Zombie

  Song of the day;; → TesseracT - Of Mind - Nocturne Climb You're dehydrated Fly Your wings are jaded Cry You're enervated Die For what you believe in Try You've nearly made it Why? You're the plague within my dreams Soaring through an atmosphere of an adequate lack of strength And we're responsible The truth is that it will end here Denial's an impairment of your fear Can we save us from ourselves? Can we save us from ourselves? (This is the saviour and its form) You can break through Wake me up Tell me it's gone False hope sells lies I won't buy We are still one Let's attempt escape Melancholia will feed We'll admit defeat The Vox Populi will cease The air is thickening We are drifting You're the plague within my dreams Soaring through an atmosphere of an adequate lack of strength And we're responsible (And we're responsible) The truth is that it will end here Denial's an impairment of your fear Can we save us from ourselves? Ca...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Swordmaster

Olkoon tämä niitä harvoja kertoja, kun tänne tulen suomeksi jotain selittämään. Mä olen alkanut hieman vierastaa omalla kielelläni blogeihini tai mihinkään muuallekaan netissä kirjoittamista, koska tykkään englannista enemmän, mutta jotenkin nyt vaan tuntuu että tää täytyy tehdä. Kello on 28 yli yksi yöllä, lauantaina 4.10.2014. Lukion eka jakso päätty just. Kokeet meni miten meni. Kemian pääsin just ja just läpi. Biologia ei menny sen paremmin. Äikkä ja enkku meni kiitettävästi, mutta niin ne aina. Vittu, mä luulin, että saisin ees vähän helpotusta tähän jatkuvaan pelkoon ja ahdistukseen rutiinien kautta, mut tää koulu on vaan lisännyt niitä. En tiedä, johtuuko se sit siitä, etten mä yksinkertaisesti oo tarpeeks fiksu, vai siitä, ettei mulla oo ketään. On vaikeeta kattoa kaikkia ihmisiä, nauramassa, hymyilemässä tyttö- ja poikaystäviensä ja kavereidensa kanssa, ja olla vaan yksin niiden keskellä. Mä pidän kyllä omasta seurastani tietyssä määrin, mutta kun se on ainoaa seuraa, jot...
Lähetä kommentti
Lue lisää