Out in open space

Kello on tällä hetkellä 1.16 yöllä, 25. joulukuuta. Joulupäivä. Istun koneeni edessä ja mietin kulunutta päivää. En ole aikoihin pystynyt hymyilemään näinkään aidosti, ja tiedän sen olevan joulun ja loman ansioita. Olen aina rakastanut joulua. Yhdessäoloa, tunnelmaa, hyvää ruokaa, lahjoja. Joulu on mulle vuoden onnellisinta aikaa. Niin onnellista kuin tällaisessa ''tilassa'' voi tuntea.

Vuosi 2014 on kohta ohi, on hieman vaikea käsittää, kuinka jälleen yksi vuosi on mennyt niin nopeasti. Tänä vuonna on tapahtunut paljon. Aloitin lukion. Sain diagnoosit ja pillerit kouraan, olen masentunut ja ahdistunut. Opin itsestäni paljon uutta, tajusin myös vihaavani itseäni paljon enemmän kuin mitä kuvittelin. Huomasin esittäväni paljon enemmän kuin mitä tiedostin tai mitä oli tarkoitus. Tiedän pettäneeni vanhempani, eivät ne tällaista lasta halunneet. Haluaisin vain että ne olisivat musta ylpeitä.

Tässä vuodessa on myös ollut hyvää. Täytin 16, ja vaikka en haluaisikaan kasvaa vielä aikuiseksi, on mahtava fiilis olla vanhempi ja sitä myöten enemmän vastuussa omista asioistaan. Vaikka painoni on heitellyt vuoden mittaan, olen vihdoin saanut sen sellaisiin lukemiin, että on hieman helpompi katsoa peiliin. Olen pärjännyt koulussa yllättävän hyvin, olen oikeastaan ylpeä siitä. Tätä vuotta on enää muutama päivä jäljellä.

On mahdotonta yrittää laskea kaikkia hymyjä, sanoja, kyyneleitä, ajatuksia, haavoja joita tähän vuoteen sisältyy. Tämä vuosi ei ole todellakaan ollut elämäni paras, mutta jos joku sen suo, ehkä mäkin tulen muistelemaan näitä vuosia hymy huulillani vielä joskus. Ehkä jopa aito sellainen. On vaikea arvella, kuinka paljon tyhjyyttä, surua, tuskaa ja yksinäisyyttä tämä vuosi pitää, tai oikeastaan piti, sisällään.

Tunsin monta kertaa uppoavani, hukkuvani, enkä ole vielä päässyt nousemaan pintaan. Jokin vetää mua aina takaisin alas, pinnan alle. Jokin tahtoo hukuttaa mut. Se vetää mua nilkasta, käskee päästämään irti, laskeutumaan pimeiden vesien kylmään syleilyyn. Yritän taistella, mutta toisina päivinä tahdon noudattaa sen kehotusta ja päästää irti. On kylmä, en jaksa enää.

En tiedä mitä ensi vuosi tuo mukanaan. En ole koskaan tehnyt lupauksia uutena vuotena, sillä tiedän, etten tule kuitenkaan niitä pitämään. Sen sijaan asetan mielummin tavoitteita. Päällimmäisinä mieleeni nousee tällaisia;

1) Pärjätä vieläkin paremmin koulussa.

2) Tehdä enemmän sellaisia juttuja, joista tykkään, eli kuvata, pelata, kirjoittaa, piirtää, katsoa.

3) Hoitaa diabetestäni vieläkin paremmin ja saada pitkäaikainen lukema taas ihannearvoonsa.

Siinä ehkä nuo tärkeimmät. En edes aio yrittää asettaa mitään tekopyhiä tavoitteita, kuten olen sosiaalisempi, sillä mun pään päällä voisi ihan hyvin olla neonväreillä vilkkuva nuoli, jossa lukee 'epäsosiaalinen'.

Ehkä ens vuonna mä voin hymyillä aidommin, kuka sitä tietää. Hyvää joulua vielä kaikille.