I'm not crazy, I'm just a little unwell

mut ketä oikeesti kiinnostaa? kuka oikeesti välittää? en tiedä. mä en tosissani tiedä. tai ei, kyllä tiedän ainakin yhen ihmisen (perheen lisäks ofc) ketä kiinnostaa, kuka välittää. mut sekin on tuolla helvetin perseessä asti, eikä se voi tehä muuta kun kuunnella, enkä mä kuitenkaan jatkuvasti kehtaa vaan selittää omista asioistani, tiedän et sillä on omiakin huolia. mut mä olen onnellinen, että mä tapasin sen, mä en enää tiedä mitä mä tekisin ilman sitä.

no, kuitenkin... mä olen huomannut, että mun ajatukset/teot ja sanat kumoaa toisiaan aika paljon, eli sanon yhtä mut teen/ajattelen toista. toisaalta se on kai aika normaalia, muttah... no tosiasia on se, että mä olen tällainen, enkä mä aio tai edes halua muuttua kenenkään takia. miks mun pitäis? jokainen ihminen on hyvä just semmosena kun se on, kukaan ei oo täydellinen, kaikissa on vikoja. ja jos se ei kelpaa, niin kenessäkään ei oo vikoja, tai kaikki on vikoja täynnä. kukaan ei oo parempi kuin toinen, ja mua vituttaa ihmiset, jotka ajattelee itestään niin. toisaalta mua vituttaa myös ihmiset jotka luulee kaikkien ajattelevan niin. koska tuntuu ettei kukaan osaa nauttia elämästään enää. ihan niinku kaikki ois niin päin persettä ku olla ja taitaa.

tähän loppuun haluaisin siteerata erästä fiktionaalista ihmistä;

''No matter how much all of you want a happy ending, you can't have it! I tried to write one, but it's impossible. I rewrote and rewrote, but things kept changing. And I hurt people and I... I knew they were hurt, but I didn't stop. Because your mind tricks you. It tricks you into thinking that things are fine, they're not fine. Nothing is fine. It's all wrong! ...I'm all wrong... That's it... There's no happy ending.''