Thunder

Hyvää iltaa (yötä?) ihmiset, kello on 1.40 aamulla ja 21. joulukuuta. Koska ollaan niin lähellä jotain niin mahtavaa, enkä yleensä suomeksi kirjottele, ajattelin nyt ryhdistäytyä ja selittää jotain ennen kuin menen nukkumaan, tai ainakin yrittämään... Onhan mulla toki unilääkkeetkin mutta jotenkin vaan niitä ei tule otettua... Ehkä tykkään siitä että mua väsyttää?

Ensin vähän jotain arkiasioita. Mulla loppui tänään (eilen, jos pilkkua aletaan nussimaan) koulu, ja nyt ois sit pari viikkoa joululomaa, mikä on aivan mahtava asia, sillä mä en jaksa keskittyä koska mua väsyttää aivan saatanasti eikä mun mieliala oo oikeestaan kohonnut yhtään tässä viimesen puolen vuoden aikana, päinvastoin. Kuitenkin, mulla oli joulujuhla ja se oli ihan okei, vaikka totta kai, sosiaalinen tilanne = vitunmoinen ahdistus. En nukkunu edeltävänä yönä kovin hyvin. Kävin porukoiden kanssa Varkaudessa, huomenna vielä Kuopioon tekeen vimosetkin jouluostokset ja sitten siivoomaan ja leipomaan. Porukat kävi kans hakemassa joulukuusen tänään.

Mitäs muuta? Koulu menee ihan okei, kai, mulla on ihan kivoja aineita tässä jaksossa, eikä oo mikään älyttömän tiukka aikataulukaan. Olen yrittäny kirjottaa jotain, mutta jotenkin vaan en saa vieläkään pakotettua itteeni alottamaan, tai jos jollain ilveellä saan, ei siitä tule lasta eikä paskaa. Ihan niin kuin mä oisin kadottanut osan mun inspiraatiosta kokonaan. Tosin mulla on taas koko viikon ajan koskenut päähän melkein joka päivä, joten syytän mun keskittymisen herpaantumista nyt siitä.

Oikeastaan mä vähän menin mun alkuperäisen tarkotuksen sivuun tässä. Mun piti tulla valittamaan siitä, miten en tajua ihmisiä, jotka väittää, ettei niistä kukaan välitä/kukaan ei kuuntele tms., vaikka niille sateleekin tukea ja kannustavia viestejä, kivoja sanoja. Okei, ehkä mä olen vähän tekopyhä tässä ja aika monessakin asiassa, mutta ihan oikeasti. Mä olen itse ollut siinä tilanteessa, että ihminen sanoo, ettei sitä kukaan kuuntele eikä kukaan välitä, vaikka mä sanoin sille melkein joka helvetin päivä että mä kuuntelen kyllä ja välitän kyllä. Jotenkin siitä vaan tulee sellanen fiilis, ettei kukaan oikeasti tarvitse mua, eikä mun oikeastaan pitäis yrittää koskaan tehdä muille mitään, kun ei siitä tule muuta kuin paskaa omaan niskaan.

Mä jumalauta tiedän, etten ole täydellinen. Mä tiedän tehneeni virheitä menneisyydessä, paljonkin, perkele, niin saatanan paljon että vaikka joskus sanoin etten kadu mitään, mä kadun vittu koko menneisyyttäni. Ei mulle tarvi enää muistutella niistä asioista, uskokaa pois, en mä niitä voi unohtaa. Niiden asioiden takia mun on vaikea puhua ihmisille, mun on vaikea ottaa aloitetta ja mennä tutustumaan ihmisiin. Helvetti, mun pään yläpuolella vois jatkuvasti olla neonväreillä vilkkuva nuoli jossa lukee epäsosiaalinen. Mä tiedän sen kyllä.

En tiedä. En oikeasti enää tiedä. En tiedä mitä mun pitäis tehdä tai mitä mun pitäis ajatella tai kuka vittu mun pitäs olla. Varmaan joku haluais tulla nillittään, että vittu oma ittes, mutta kun ei se riitä. Ei se ole jumalauta ikinä riittänyt, eikä varmaan ikinä tuu riittään. Varmaan joku toinenkin runkku haluais tulla mälkyttään, että älä sinä nillitä siinä. täällon ihimisiä joillon asiat paljon huonommin kuin sulla. Niin, varmaan onkin, en mä sitä kiellä. Valitettavasti jotkut ihmiset vaan tahtoo olla niin kuin ne ois ainoita keihin sattuu.

Mutta se, että mä en ole ollut osastolla, syönyt miljoonia eri lääkkeitä tai viillä ranteitani juustohöylällä auki joka vitun päivä, ei tarkota sitä, että mä olisin kunnossa. Se, että mä hymyilen ja naureskelen ei tarkota sitä, että muhun ei sattuisi, eikä tällaiset seikat tee mun kivusta tai mun sisällä olevasta tyhjyydestä yhtään sen olemattomampia kuin kenenkään muunkaan. Mä olen jollain tasolla aina ollut yksin. Ihmiset luulee tietävänsä musta kaiken. 'Sä olet aina tollanen, sä teet ja sanot aina noin, vittu mä tiedän susta aivan kaiken, tiedän mitä sä tarviit ja mitä sä saatana et'. Tällaset ihmiset vituttaa mua kaikkein eniten. Vittu, kun et tiedä musta mitään, niin älä tule jeesustelemaan, että tunnet mut paremmin kuin mä itse.

Joo. Niin. En tiedä. Ehkä mä olen vähän liioitteleva ja ehkä ihmisistä tuntuu että mä tosissani suurentelen asioita, mutta mua ei oikeasti voisi vähempää kiinnostaa. Mä en tykkää ihmisistä, kaikkein vähiten itsestäni. Kunpa ne vois vaan painua vittuun ja jättää mut rauhaan.

Kello on kaks. Mä meinasin varmaan sanoa vielä jotain todella hienoa ja tärkeilevää paskaa, mutta taidanpa jättää sen väliin, koska satuin jo unohtaan sen. Mä taidan vaan mennä pyöriskelee itsesääliin tonne sänkyyni ja miettiä mitä vittua mä tein väärin.

Mikä vittu mussa on vikana. Mä varmaan poltin koiranpentujen orpokodin maan tasalle edellisessä elämässäni.