Everybody loves me

No niin, josko nyt vihdoin saisin tämän tehtyä! En ajatellu aivan kauhiasti tässä alussa nyt lätistä mitään, mutta vähän taustatietoa. Eli mähän tosiaan olen kaksi vuotta opiskellut Joensuussa Itä-Suomen yliopistossa englantia pääaineenani, mutta toisen vuoden alkaessa aloin olla aika varma siitä, ettei se oo mun juttu ja että en halua jatkaa enää. Hampaita kiristellen menin vikan vuoden läpi - tosin en saanut kuin 10 op koko vuodelta, joten ihan kovin hyvin mulla ei mennyt. Yhteishakujen alkaessa olin jo päättäny, että aion hakea niin moneen koulutukseen kuin mahdollista. Hain siis sekä toisen asteen haussa (tässä siis yo-pohjaisiin koulutuksiin, koska lukion olen tosiaan käynyt ja sieltä paperit 2017 saanut) että korkeakouluhaussa. Tän postauksen pointti nyt siis on vähän tarkemmin käydä läpi mihin mä hain, mihin pääsin tai olisin päässyt ja mitä mä todennäköisesti nyt sitten syksyllä teen (ellei korona ota ja kuse meidän kaikkien muroihin vielä enemmän kuin se on jo kussut). Ajattelin, että tää vois olla hauska tehdä sillain, et käydään kumpikin haku läpi sillein vikasta toiveesta ekaan toiveeseen, joten eiköhän alotella tolla toisen asteen haulla!

5. Matkailualan perustutkinto (Lapin koulutuskeskus REDU, Kittilän toimintayksikkö): Tästä ekana pakkoa sanoa kaksi asiaa. Ensinnäkin se, että mua vituttaa aika paljon se, että mä jostain syystä laitoin tän viimeiseksi. Toiseksi se, että mä en ole koskaan juurikaan vakavasti kyseistä alaa harkinnut, mutta ajattelin, että kyllä se voisi olla ihan jees. Tänne alimmat hyväksytyt pisteet oli 3 ja mun pisteet 9 - mikä siis meinaa sitä, että mä olisin päässyt heittämällä tänne sisään. Mutta koska mut hyväksyttiin ylemmälle toiveelle, tänne pääsy automaattisesti peruuntui... Mikä vituttaa mua, koska mä olen aina tykännyt Kittilästä, ja ois ollut kiva lähtiä sinne. No, ei voi mitään. Suurin motivaatio siis sille, miksi hain tänne, oli lähinnä toi Kittilä, niin typerältä kuin se kuulostaakin, haha.

4. Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto (Koulutuskeskus JEDU, Piippola - Siikalatva): Mä hain kahteen eri kouluun media-alan ja kuvallisen ilmaisun koulutukseen, ja tämä oli se toinen. Tää oli myös se eka toisen asteen koulutus, jonne mut hyväksyttiin. Mä kuitenkin tiesin heti, etten mä halua tänne mennä, syinä lähinnä se, että kuten jo sanoin, olen alkanu epäillä sitä, haluanko mä sittenkään amiskaan ensinkään sekä se, että Siikalatva on vähän liian alhaalla mulle. Ei siinä paikkana mitään vikaa ole, se on aika lähellä Nivalaa, josta mun isänpuoleista sukua tulee aika paljon, mutta jotenkin vaan eka fiilis joka mulle tuli, kun sain sen hyväksymissähköpostin, oli että 'ei kiitos'. Joten mä aika lailla heti peruin tän paikan.

3. Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto (Saamelaisalueen koulutuskeskus, luontaistalouden kehittämisyksikkö): Tästä mä hieman kerkesin jo haaveilla, ja kun tokan asteen haun tulokset tuli, mä olin tänne ensimmäisellä varasijalla, joten toivoa oli. Mua kiinnosti toi ala, koska luonto on lähellä mun sydäntä, ja tämä on Inarissa, josta mä kanssa paikkana tykkään tosi paljon. Harmillisesti kuitenkin olin taas kerran sijoitellut tämän väärin, koska mut hyväksyttiin varasijalta tätä ylempään toiveeseen, joten mun paikka täälläkin automaattisesti peruuntui. Hieman harmittaa, sillä jos mulla olis tämä tai toi Kittilä olleet ylempänä, oisin todennäköisesti mennyt kumpaan olisin päässyt, vaikka korkeakoulupaikankin sain.

2. Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto (Ammattiopisto Lappia, Tornio): Okei. Tänne mä pääsin varasijalta, ja vaikka tää on Lapissa ja se, mihin todennäköisimmin syksyllä lähden ei ole, mä päätin silti perua tän paikan. Suurin syy siihen on siis se, että mä en oikeastaan ole yhtään varma, olisinko mä pärjännyt amiskassa ollenkaan. Se on vähän kummallista, mutta vaikka mä en ole koskaan ollut mikään hirviän hyvä tai mikään himo-opiskelija, jotenkin mulle itselle silti tavallaan paremmalta tai turvallisemmalta vaihtoehdolta on tuntuneet just lukio ja yliopisto. Jos mä en olis saanut korkeakoulupaikkaa, mä olisin luultavasti hyväksynyt tän, mutta... näin tällä kertaa. Me ei muuten juuri olla Tornion suunnalla matkailtu, vaikka Lapissa joka kesä käydäänkin.

1. Puutarha-alan perustutkinto (Ammattiopisto Lappia, Tervola): Pakko alkuun sanoa, että en hakenu tänne siksi, että mun äiti on koulutukseltaan puutarhuri. Jos käytännönläheisistä aloista joku mua kiinnostais, niin se ois tämä. Tällä hetkellä mä olen muuten edelleen ekalla varasijalla tänne, mutta luultavasti joko en pääse tai sitten perun paikan. Toisaalta tää oli kyllä mun eka vaihtoehto, että kyllä mä joutuisin varmaan vähän miettimään kuitenkin. Mä en muuten oo yhtään varma, että olenko mä koskaan käynyt Tervolassa, muuten kuin junalla sillein että asemalla pysähtynyt.

Okei, siirrytäänpäs sitten noihin korkeakoulutoiveisiin!

5. Medianomi AMK, Päivätoteutus (Oulun ammattikorkeakoulu): Tänne mä itseasiassa tein jopa portfolionkin, mutta en tainnut edetä mihinkään, koska en saanut pääsykoekutsua. Se ei nyt sinänsä ois mihinkään johtanut, koska mut on hyväksytty ylemmälle toiveelle. Sitä portfoliota tehdessä mulle tuli vähän sellainen fiilis, ettei tää ehkä kuitekaan ois ollut mulle hyvä, sillä mun ainoa ''vahvuus'' tai mielenkiinnon kohde tai mikälie on lähinnä valokuvaus, ja näihin nyt sisältyy aina paljon muutakin. Eli vaikka tähän valinta onkin vielä kesken, en voi tulla valituksi enää tänne (tai no, voin periaatteessa, mutta se paikka peruuntus automaattisesti).

4. Restonomi AMK, matkailu- ja palveluliiketoiminta, monimuotototeutus (Lapin ammattikorkeakoulu, Rovaniemi): Muistaakseni valitsin tän siksi, että tuskailin vähän noiden toiveiden kanssa ja sitten muistin, että olin hakenu sinne matkailualalle toisen asteen haussa, joten aattelin, että voisin hakea AMK:iin samantyyliselle alalle. No, tännekin mä itseasiassa olisin päässy sisään: 100 pistettä oli alin hyväksytty ja mun pisteet oli 112. Kuitenkin mun paikka peruuntui, koska kuten jo sanoin aiemmin, pääsin ylemmälle toiveelle. Sinänsä se ei mua hirveästi haittaa, koska en mä nyt loppujen lopuksi tiedä sopisinko mä luonteeni etc. puolesta tällaiselle alalle.

3. Suomen kieli ja kirjallisuudentutkimus, Kielten ja kirjallisuuden tutkinto-ohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri 3v + 2v (Oulun yliopisto, Humanistinen tiedekunta): Hei, eka johon en ees päässy sisään! Tässä alimmat hyväksytyt pisteet oli 97.1 ja mun pisteet oli 83.3 - eli ei onnistunut. Lisäksi mulla ei ollu tarpeeksi opintopisteitä joltain tietyltä alalta, että olisin niiden kautta päässy sisään. Mua ei haittaa, etten päässy sisään. Tää oli oikiastaan vähän sellanen täytetoive, enkä osaa nyt sanoa, miksen laittanu sitä viimeiselle sijalle. Silloin kun tää korona ei vaikuttanu vielä asioihin, olin muuten varautunu siihen, et käyn tekee pääsykokeen Joensuussa tänne, mutta sitä nyt ei koskan tapahtunut.

2. Saamelainen kulttuuri, Historia-, kulttuuri- ja viestintätieteiden tutkinto-ohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri 3v + 2v (Oulun yliopisto, Humanistinen tiedekunta): Okei, nyt ollaan jännän äärellä! Mä sain jo toukokuun puolella tiedon siitä, että pääsin tänne sisään. Olin jo silloin tosi innoissani, koska ainakin mulla oli varma pääsylippu pois Joensuusta. Sitten keksin tarkastaa, että paljon tällä alalla on aloituspaikkoja. Meinasin saada sydärin, koska niitähä on vain 5. Siis vain 5. Kolme todistusvalinnalla ja kaksi pääsykokeella (tosin, Ylen sivuilla oli se joku juttu mistä näki et paljonko alotuspaikkoja lisätään syksyks, ja tälle alalle vissiin 3 eli kai niitä nyt tänä syksynä on 8? en tiedä, enkä tiedä paljon tänne yleensäkin on ees hakijoita). Alimmat hyväksytyt pisteet oli 80.8 ja mun pisteet oli 84.6. Mä olen pyöritellyt tätä mielessäni siitä lähtien, kun sain tietää päässeeni sisään, ja mitä enemmän mä tätä mietin, sitä enemmän mä haluan tänne mennä. Joo, tiedän, Oulu ei ole Lapissa, mutta ei se nyt kaukanakaan ole. Sitä paitsi tää ala on niin älyttömän mielenkiintoinen. On siis suunnilleen 95% varmaa, että mä lähden syksyllä Ouluun! Siis tää on niin älyttömän uskomaton tilaisuus, noin vähän aloituspaikkoja ja mä pääsin sisään. Mun kolme vuotta vanhoilla lukiopapereilla. Mä en halua heittää tätä tilaisuutta hukkaan. Ja hei, kuka tietää, ehkä mä yhtenä sivuaineena luen vielä englantia, haha.

1. Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutus, taiteen kandidaatti ja maisteri 3v + 2v (Lapin yliopisto, Taiteiden tiedekunta): Syy siihen miksen voi vielä hyväksyä tota edellistä paikkaa on tämä. Valinta tähän on vielä kesken, mutta mä en voi saada paikkaa, koska 1) en päässy todistusvalinnalla ja 2) en osallistunu pääsykokeeseen. Mä en halunnu osallistua pääsykokeeseen, koska jotenkin mun halu päästä tonne Ouluun on niin suuri, etten tavallaan halunnu ees riskeerata sitä, etten pystyiskään menemään sinne (vaikka toki Rovaniemi olis Lapissa ja onhan tääkin yliopistoala, mut silti). Lisäksi en tiedä pärjäisinkö mä tällaisella alalla, sillä mä olen suuntautunut niin vahvasti valokuvaukseen eikä mua muu tällainen nyt ihan niin paljon kiinnosta. Mun pitää nyt vain odotella, milloin Opintopolkuun lävähtää tieto, etten päässy sisään ja sit voin hyväksyä ton edellisen paikan.

Siinäpä ne nyt sitten on ja vihdoin kaikki salaisuudet tähän liittyen on julki (köhköh, salaisuudet, joo just niin). Musta tuntuu, että asiat tulee menemään paremmin, sillä en mä ollu näin innoissani silloin 2 vuotta sitten lähdössä Joensuuhun kuin mä nyt olen Ouluun. Mä olen kyllä yllättynyt siitä, että oisin päässy noinkin moneen kouluun - toki kyllä mä olin aika varma, että johonkin mun on pakko päästä, koska kuitenkin hain 10 eri koulutukseen. Ehkä mä oon vaan hakenu aloille, joille ei oo niin paljon hakijoita, tai jotain. Tai sitten mä en yksinkertaisesti ole niin tyhmä kuin aina tykkään ajatella olevani. No, joka tapauksessa, on aika varmaa, että mä syksyllä lähden Ouluun, toivottavasti vaan tää korona ei nyt sit villiinny uudelleen tai mitään. Nyt alkaakin sit asuntojen etsintä (kyllä, ajattelin aloittaa jo ennen kuin pystyn hyväksymään ton paikan, vaikka hakemuksia nyt en varmaan vielä laita ennen kuin se on satavarma paikka) ja sit pitää lähetellä Kelalle satayks hakemusta kaiken maailma tuista yms. paskasta ja muistaa tehdä osoitteenmuutos ja soitella sairaaloihin... Puhumattakaan itse muutosta. No, nyt ensin aion kyllä nauttia kesästä täällä rakkassa kotikunnassani Leppävirralla ja sitten katsellaan mitä syksy tuo tullessaan! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

meitsin lempijutut, osa 4

Wake me

Out of the cold