and my soul's a sorry state

ei väliä mitä mä teen, se ei koskaan riitä. mä en koskaan riitä. mä en koskaan tuu olemaan tarpeeks hyvä kenellekkään. vaikka mä sanoisin, ihan kelle tahansa, että mä kyllä kuuntelen ja tuen, mutta jälkeen päin mä kuulen kaikkea muuta, ei mulla oo ketään kuka kuuntelis tai tukis-juttua. niin. mä tiedän kyllä, etten mä riitä enkä ole tarpeeks hyvä yhtään mihinkään enkä yhtään kenellekkään. ehkä karu tosiasia on vaan se, että kaikki tarvitsee ja ansaitsee jotain yksinkertaisesti parempaa ko minä. ja kyllä mä ymmärrän. jos en olis mä en mäkään kai musta sen erityisemmin välittäis.

niin. kai mulla sitten on joku jakomielitauti, sillä välillä, kun ihmiset sanoo ettei ne pysty luottaan kehenkään, mä haluaisin vaan sanoa että vittu tukkikaa turpanne ja älkää ryssikö asioitanne, mutta toisaalta mä ymmärrän kyllä, en mäkään kehenkään luota. ei ole rakkautta ilman luottamusta, eihän? sitten mussa kai ei yksinkertaisesti oo enää mitään jäljellä. mä en tiedä, mitä ihmiset näkee kun ne katsoo mua, kun mä katson itseäni, mun silmiäni, mä näen vaan tyhjää. mä olen vain yksi joka olisi ollut, olisi voinut olla, olisi pitänyt olla, ei koskaan ollut eikä koskaan tule olemaan.

mä en ymmärrä maailmaa. mä en ymmärrä ihmisiä, mutta silti mä vielä omistan jonkinlaisen kyvyn nähdä kauneutta tässä maailmassa, katsoinpa mä tätä paikkaa mistä kulmasta tahansa. joskus mä haluaisin vaan lähteä. mennä kauas pois, jättää nämä kaikki ihmiset taakseni, olla vuorostani se, joka jättää kaiken eikä jää jumittamaan. mä haluaisin uuden tilaisuuden, mutten mä sellaista koskaan saa, enkä mä sellaista ansaitsekkaan. ihmiset on tehny paljon väärää, enkä mäkään ole mikään poikkeus. mä en yritä tehdä itestäni mitään pyhimystä, niin kuin jotkut ihmiset, ja väittää, etten mä itse ole tehnyt mitään, vaan kaikki on aina muiden syytä. mä en ole täydellinen ja mä kyllä tiedän sen.

I'm just a would've been, could've been, should've been, never was and never ever will be.