Motion sickness

 Song of the day;;

→ The Luminary - Apparition

You’ll never know

Lost alone I sink deeper

Left like a ghost, I’m cursed with obsession

Lower

Lower than the lie you’ve led to end this condition

Oh, I’ve lost my way

You led me astray

And now I’m on my own

And I can’t look away

Twisted by a lover's band

Painted in gold with stories untold

I read between all your lies

I’ve been following the signs

You’ll never know

A perfect tension that held all of us in place

With every waking moment, we survive this empty space

Oh, I’ve lost my way

You never meant to run away

You led me astray

And now it can’t be erased

Left to decipher the ones who never loved me

(Clarity)

I can see all my past, it’s just a memory

(Memory)

I’ve become a vessel to carry all the ones I’ve lost

Oh, eidolon, what have I become?

(Lost)

You’ve led me astray for far too long

Falling structures collapse around me

Oh, I’ve lost my way

You led me astray

And now I’m haunted by your memory

Oh, I’ve lost my way

You never meant to run away

You led me astray

And now it can’t be erased

A perfect tension that held all of us in place

And now the story's over

And I’ve become replaced

I’ve taken back all the time that you took from me

Now I’m chasing this lost memory

I have seen the light through

In view

Yet you always look away

Turn the key (And you’ll see)

That there’s no hope left

No hope if you believe in nothing

--

Huomenna lääkäri. En halua mennä. Ahdistaa. En ole kerennyt enkä jaksanut käydä verikokeissa, joten tulen varmasti kuulemaan siitä. Ymmärrän, että lääkäri haluaa vain hyvää, mutta en pidä tämän kyseisen lääkärin lähestymistavasta ollenkaan. Ehkä se ei vaan tiedä, että mulle on liian paljon kuulla asioita niin suoraan, kun mitä se edellisillä kerroilla on sanonut. Lamaannun sellaisesta, eikä silloin muutosta parempaan tapahdu kovin nopeasti. Tiedän, että tämä pitäisi pukea sanoiksi ja kerätä rohkeus siihen, että sanoisin nämä sanat sille. En tiedä osaanko tai uskallanko. Ehkä kaikki menee niin kuin aina, ja istun ahdistuneena kuuntelemassa sitä samaa paskaa mitä kuulen joka kerta, sanon samat asiat ja vastaan samoihin kysymyksiin. Terapia on vasta alkanut. Vasta nyt mun on mahdollista ottaa niitä askeleita, jotka loppujen lopuksi johtaa siihen, että jaksaisin taas välittää fyysisestä hyvinvoinnistani. En halua heti ottaa takapakkia vaan sen takia, että kaikki isketään päin naamaa kerralla.